Heipä hei! Olen Vanupallo, ja blogin kirjoittaja kuulemma päätti, että tästä kirjoituksesta tulisi erilainen, jo silloin, kun hän oli lähdössä tallille ratsastamaan tätä tuntia. Haluan kuitenkin uskoa, että nimenomaan minun vuokseni tästä tuli tällainen kuin tuli!
Alun alkaen minun piti osallistua tunnille toisen ratsastajan kanssa, joka kuitenkin halusi sijastani ison jättiläisen, Paukun. Hah! Minun piti mennä sitten seuraavalle tunnille, ja Ansun puolestaan ratsastaa Kitillä. Jostain syystä Kitti kuitenkin talutettiin takaisin tarhaan, ja kuulin kun puhuttiin sen toisesta silmästä. Sitten tämä häkeltynyt Vanupallo-rukka talutettiin talliin laitettavaksi kuntoon ennätysajassa.
Ensin kävelimme aitausta ympäri ympäri oikealle. Satunnaisesti ratsastajani teetti pysähdyksiä, vaikka eihän minulle kilttinä pollena tulisi mieleenkään ryöstäytyä ilman varsin hyvää syytä! Koska olen nuori, en oikein ole vielä oppinut kulkemaan "oikein päin", kuten nuo oudot kaksijalkaiset asiansa ilmaisevat. Minusta on hauska heittää välillä päätä, ja syytä siihen en koskaan teille kerro!
Aloimme tehdä varsin erikoista tehtävää. Aina ennen kummankin pidemmän suoran keskiosaa tunsin pohje-, paino- ja ohjasavut, jotka viestivät kääntymään hiekan poikki toiselle puolelle. Siinä välissä piti vielä pyöräyttää pikkuympyrä keltaisten pikkutolppien ylitse. Outoa. Mutta, koska olen kiltti, hieno heponen, suoritin kyseenalaistamatta kaiken ensin käynnissä ravaten vain puolen kenttää, ja sitten ravissa.
mistä suunnasta tulimme, siihen suuntaan pyöräytimme pikkuympyrän! Välissä jouduin myös suoristumaan, äh, olisin niiin mielelläni liirannut asettuneena läpi tehtävän! Aluksi ravasin vain osiot, joissa ei ole katkoviivaa.
Sitten astui kuvioon tämä ihana askellaji, jossa pitää mielestäni kaahata kovaa vauhtia menemään! Eihän minulle ole opetettu muuta kuin kunnon, reipas laukka, ja sittenhän laukkaan kunnon reipasta laukkaa. Nostin laukan käskystä aina toisessa päädyssä, laukaten kohti ulospääsykohtaa. Mutta ensin ratsastaja ei antanutkaan kunnollisia apuja, niin että hämmennyin, enkä osannut noudattaa tehtävää. Olen niin nuori, ettei minulla vielä ole kunnon kouluratsun tasapainoa, ja osaan nostaa laukan vain reippaasta ravista.
kunnon rallit, hah!
kun saa pitkän ohjan, on aina kivaa venyttää ensin ee-tee-een
Sitten mukaan astuivat aina niin kivat valkoiset kepakot, joiden ylitse me menimme. Nyt emme joutuneet pyöräyttämään pikkuympyröitä, vaan tärkeintä oli suoristus. Taas äh, olisi ollut tosi kiva liirata tehtävän läpi asettuneena toiseen suuntaan, mutta itsepäinen ratsastaja ei antanut periksi tässä asiassa yhtään.
välissä joutui suoristumaan, vaikka tässä kuvassa näyttääkin siltä, että tie on kaareva
Ensin kävelin keppien yli, mutta sitten aloimmekin ravata. Ai että kun oli kivaa, rakastin kaahata tehtävän läpi, vaikka jalat sotkeutuivatkin vähän puomeihin. Minulla oli ihan kiire aina puomeille, oli niin kivaa! Mutta oho, niinhän ei saanutkaan tehdä. Hämmentyneenä tunsin aina kaahatessani suussa vetoa, niin että aloin lopulta kulkea hiljempaa. Ahaa, se oli oikein. Sain taputuksia kaulalle, enkä kaahannut enää. Enkä kompuroinutkaan!
Sitten oli taas laukkaamisen vuoro. Mutta minä olen niin nuori, etten oikein osaa laukata, kuin yhtä laukkaa, vasenta. Sain laukata vain kaksi kertaa, kun kuulemma nostin koko ajan väärän laukan. Pöh, en osaa nostaa oikeaa laukkaa kunnolla! Parhaani kuitenkin yritin, ja ratsastajalle se tuntui riittävän.
Se oli kivaa se, lopuksi ravasimme vain kenttää ympäri ympäri ympäri, kunnes sain luvan hidastaa kävelyvauhtiin. Ratsastajallakin oli oikein mukavaa, vaikka valittelikin, että kuvissa näyttää niin tympääntyneeltä ja tuimalta. Oli hauska minunkin päästä ääneen, Ansu sanoikin, että tykkäsi minusta kovin. Minä tykkäsin myös ihanasta pesusta sekä hierontatuokiosta ratsastuksen jälkeen, harjan alta kun kutitti oiikein mukavasti...
minä onnellisena kavereideni kanssa!