"Moi!"
Turha tässä varmaan todeta, että kahden viikon loman aikainen paussi venyikin vähän yli kuukauden tauoksi. Varsinainen kysymys onkin sitten se, että miten siinä nyt niin pääsi käymään. Ummet ja lammet lupailin, että heti loman jälkeen palaan takaisin blogosfäärin ihmeelliseen maailmaan ja jatkan siihen kuuluisaan ihan normaaliin tapaan. Mutta tällä kertaa se ei mennytkään sitten ihan niin kuin piti. Minua ei nimittäin oikeastaan yhtään huvittanut loman jälkeen avata konetta, ja se olikin kiinni pitkän aikaa. Kunnes eilen, ymmärtäessäni että oikeastaan blogia tulee ajateltua joka päivä, otin itseäni vihdoin niskasta kiinni ja avasin sen. Tuskin tässä tulee mitään lopetettua, ja bannerinkin väsäsin iloisin mielin uudemmista, talvisista kuvista.
Niin, se talvikin tuli. Ja meni, ikävä kyllä. Lumi pysyi maassa ehkä vähän päälle pari viikkoa, ja nyt kuvaa meidän takapihastamme ei halua nähdä kukaan. :D Ihan kuin kevät olisi yllättänyt keskellä talvea! Kaiken lisäksi, kun on vuorotellen vähän miinusta ja plussaa, niin se hiljalleen sulkee kaiken jäähän ja hyvin liukkaaseen sellaiseen. Eeen tykkää, varsinkaan, kun useimpina päivinä kävelen kouluun.
parin viikon takaa, saisi mennä useammin noin
Entäs Tompan kanssa sitten? Ollaan edistytty, ei paljoa, mutta sen verran, että eron huomaa. Motivaatio ratsastukseen on pysynyt myös aika lailla samana, mikä on ihanaa, sillä se on minulle äärimmäisen rakas harrastus. Toissaviikonloppuna se meni erittäin kivasti, ja tein ison oivalluksen nimeltä ulko-ohja. Milloin tultu kiskottua vähän sisäohjasta, minkä seurauksena heppa saa kaikki valtuudet luistaa ulkolapa edellä, banaaninmuotoisena kaarena ympyrältä ulos. Kyllä tuon kanssa aina vaan oppii jotakin uutta. (Samoin Kylämäestä, mutta sieltä en ole saanut kuvia, joten sitten kun saan, niin teen siitä oman kirjoituksensa.)
tarkennus valitettavasti lumiroiskeissa
Edellisviikon maanantaina opin muun muassa sen, että lumi pehmentää tippumista sangen huomattavasti, kun sitä on sellaiset 30 senttiä. Ratsastin Tompalla ilman satulaa, se säikähti tai "säikähti" jotain, väisti vähän sivuun ja pikku-Ansu syöksähtää lumeen heposen vasemmalta puolelta. Olimme tapelleet ehkä viisi kierrosta laukannostosta, kyllä tuo vaan teki sillä kerralla kaikesta muustakin tosi hankalaa. Mutta ei huonoa jos ei jotain hyvääkin - tämän jälkeen nosti laukan oikein hienosti yhden laimean protestin jälkeen. Toinen kierros olikin sitten vähän toinen juttu, mutta lopetin onnistumiseen.
papparatsu enjoys
Bloggaamisesta onkin sitten hankalampi sanoa. Sen merkitys elämässäni on pienentynyt huomattavasti, mutta en silti ole lähelläkään mitään kokonaisvaltaista lopettamista. Todennäköisesti alan kirjoitella noin ehkä kerran pari kahdessa viikossa, mutta en ala lupailla mitään mistään, koska kuten huomattua, lupauksiin ei enää voi luottaa. Linkkaa blogisi-postaus/postaukset ovat todellakin tulossa, mutta mitään myöhäisjoulukalenteriluukkuja en ole tekemässä. Toteutan myöskin sen toivekuvapostauksen, jota ehdotin luukussa 7, mutta nämä postaukset eivät ole tulossa ihan vielä. Bannerinteko pörähtelee myös tässä hiljakseen käyntiin, siitä en luopuisi muutenkaan missään tapauksessa! Bannerintekotaitojen ruostumisesta en osaa sanoa, jotain ehkä näkee tuosta tekeleestä, jonka väsäsin aikaisemmin tänään tuohon möllöttämään. ;)
Toivottavasti te pikkusakki siellä ette ole kovin pettyneitä minuun (ok tiiän että ootte), tästä tämä hiljalleen lähtee taas! Tämä on lupaus, vaikka pelottaakin, miten sen pitäminen onnistuu, heh. Uusi annos motivaatiota kuitenkin odottaa hiljalleen käyttäjäänsä, ei vain saa ottaa yliannostusta kerralla!
