Heippa! Tässä on nyt vierähtänyt pikkutovi viimeisestä postauksesta, olin viikonlopun äidillä, enkä sieltä halunnut postailla äidin ylettömän hitaalla koneella, vaikka silloin minun piti kirjoitella.
Edellisviikon lauantaina totesin löytäneeni uuden kivan hevoskaverin ja viime viikolla Kitti valloitti uuden alueen sydämestäni. Ei tarvinnut vaihteeksi epäröidä onnistuu-tunnisteen laittoa ollenkaan! Molemmat hevoset olivat ihania, mutta Kitillä menty tunti onnistui ehdottomasti paremmin.
Iitu on erittäin virkeä suokkitamma. Se oli tosi ihana hoitaa ja hyvä pullistelemaan. Kentälläkin alkukäynneissä oli oikein rento ja rauhallinen, mutta rouvan todellinen vauhti ilmeni, kun päästiin kovempiin vauhteihin. Marjo ei pitänyt tuntia tällä kertaa, vaan meitä oli tuuraamassa Kylämäen toinen (uusi) opettaja, Satu. Satun opetus on hieman tiukempaa kuin Marjon, mutta se teki välillä ihan hyvää! :)
Tällä tunnilla teimme sellaista tehtävää, jota en ole aiemmin tehnyt. Se meni niin, että ratsastettiin kahdeksikon puolikas eli S-kirjain, mutta ei toista puolikasta niin että siitä olisi tullut kahdeksikko. Eli aloitimme aina C:stä S-kirjaimen ratsastuksen joka päättyi L-kirjaimeen, ja ratsastimme uraa pitkin takaisin C:hen ja toiseen suuntaan S-kirjaimen.
Ensin kävelimme tehtävää, myöhemmin ravasimme. Vihreiden pallojen eli sokeripalojen välissä piti suoristaa hevoset, Iitu luisti tästä tehokkaasti aina kun vaan mahdollista.
haha, issikka!
Kun tämä tehtävä päättyi, hetken kävelyjen jälkeen aloimme ratsastaa ravia uralla. Toiselle pitkälle sivulle teimme voltin, ja voltilla Satu laittoi meidät asettamaan hevosemme kunnolla. "Nosta kättä ylös! Y l ö s ! Sen pitää taipuu, sun pitää ratsastaa sitä!" Ohjeita tuli tykin suusta. En oikein ollut mielissäni tuosta "nosta kättä vaikka puoli metriä ylöspäin jos se ei taivu", vaikka se toimikin, mutta tein Sadun ohjeiden mukaisesti kuitenkin. Se sai Iitun toimimaan, mutta tuntui jotenkin pakottamiselta ja liian "jämäkältä". No, koska Iitu ei vaikuttanut sen tyytymättömämmältä, en ainakaan tuhonnut sen luonnetta tai (uskoakseni) aiheuttanut sille kipua.
Laukkasimme keskiympyrällä kumpaankin suuntaan. Iitu kaatui lähestulkoon pelottavasti sisäänpäin, heh. Istuntani oli ihan karmea, kun en osannut rentoutua siellä. Noh, sitähän varten tunneilla käydään, että opitaan. Toivottavasti mäkin opin vielä joku päivä, koska tuollaista ei todellakaan jaksa katsoa kauaa!
toisinaan kiinnostaisi oikeesti tietää, mitä mä siellä selässä oikein säädän
siis mitäh??! Miten mä noin huonosti voin istua, ravissa :DD
Iitu oli muutoin tosi kiva ratsastaa, mutta juoksi vähän alta ja nyppi koko ajan päätään inhottavasti. Se kuulemma tekee sitä (lähes?) kaikilla, mutta se pisti kuitenkin miettimään, tekeekö jotain väärin vai miksi se sitä niin nyppii. Ratsastanko kovakätisesti? Vedänkö suusta? Teenkö jotain muuta? Samalla tavalla olen kuitenkin ratsastanut muillakin hevosilla, joten ehkä se vain on tapa. Mietityttää se silti.
Viime lauantaina ratsastin Kitillä. Suokaa anteeksi kuvattomuus, joten tihrustan tähän pikkuselostuksen. Ihan postausta vaille en voi tuntia jättää, koska niin hyvin meni!
Tiesin jo perjantaina saavani mennä Kitillä, ja olin innoissani. Kitin silmä ei vieläkään ole vissiin ihan 100% kunnossa, mutta se ei vuoda ja näkee ihan normaalisti. Hoidin sen varustin sen ja hyppäsin kyytiin.
Jo alussa koetin ratsastaa Kittiä aika reippaaksi. Ratsastimme uran sisäpuolella alkuravit, ja laukkasimme heti alkuun vasurissa uraa pitkin. Kitti oli ihanan reipas. Laukkasimme myös kevyessä istunnassa, ja hepo oli niin super!
Ratsastimme kaikki ilman jalustimia. Toisella pitkällä sivulla ravattiin, toisella oli käyntipujottelu. Tavoite oli saada hepat kuuliaisiksi painoavuille. Kitti herkistyi, mutta ihan pelkillä painoavuilla en saanut pujoteltua. Saimme myös ratsastaa yhdellä kädellä, mutta sitten ei pujottelusta valitettavasti tullut mitään. Vaihdoimme suunnan vasempaan, ja laukkasimme uraa ilman jalustimia! Oli niin ihanaa, ja Kitin laukassa oli ravinkin jälkeen helppo istua. :)
Oikealle (pukkikiekkaan) en laukannut ilman jalustimia. Sain muutaman noston, mutta myös muutaman pukituksen. Oli tosi kiva tunti, todella, opin vähän siitä, miten Kittiä pitäisi ratsastaa! ♥
Mahtaako seuraava postaus olla se banneripostaus, pitäisi saada sekin valmiiksi. Ensipostaukseen!
Viime perjantaina olin ratsastamassa Tompalla, eräs kaverini (ei halua tulla mainituksi) oli mukana kuvaamassa ja kokeili ratsastaakin. :) Tein Tompan kanssa erilaisia harjoituksia kontrollin ja ulkopohkeelle kuurouden poistamiseksi. Muun muassa ratsastin löysillä ohjilla ilman tuntumaa voltteja ja eri teitä käynnissä ja ravissa, ja vähän pysähdyksiä välillä myös. Otsikon kontrollilla tarkoitan siis nimenomaan tätä ulkopohjetta, eli siinä suhteessa heppa ainakin oli kuulolla tällä kertaa.
Aluksi oli tarkoitus harjoitella kaulanarulla ratsastusta. Tomppa ei oikein hiffannut asiaa, joten tein sen yleisen virheen ja lopetin yrittämisen siihen. (:D) Ajattelin, että siihen voi keskittyä jokin toinen kerta, ja tällä kerralla lähdin ensin ilman määränpäätäkään ratsastamaan käynnissä ja ravissa siirtymiä ja voltteja ilman ohjastuntumaa (ainakin suurimmaksi osaksi). Välillä jouduin käyttämään vähän ohjaa erityisesti ravissa, mutta sain kumpaankin suuntaan ratsastettua jotenkuten ilman ohjia. Kuvia löysällä ohjalla menosta ei tosin ole juurikaan, pari tuossa nyt on.
pitkä jalka ja niin pois päin
Tietoisesti lähdin työstämään kontrollia vasta laukassa, vaikka olin epätietoisesti työstänyt ulkoapuja jo kaiken aikaa. Sain ratsastettua oikealle hyviäkin laukkavoltteja, joissa Tomppa ei valunut ulos ympyräuralta ja pysyi asettuneena, vaikka kaatuikin sisäänpäin aika reilusti.
asetuskin kohdillaan!!
Vasen kierros olikin sitten asia erikseen. Laukka ei tahtonut nousta millään, ja heppa vähän jäkittelikin siinä. Tässä kesti taas se tutut 10 minuuttia. Tiedostin itsekin, että lysähdin järjettömään perunasäkkiasentoon heti, kun Tomppa oli melkein nostamassa laukkaa. Tästä tietenkin seurasi, että hevonen ei nostanut. Lopulta se sitten nousi, kestihän siinäkin aikansa, huhhuh. En lähtenyt enää työstämään, vaan minulle yksinkertaisesti riitti pari nostoa ja sitten herra sai pitkät ohjat.
Kaverini pääsi vähän aikaa ravattuani Tompan selkään. Hän on kokenut ratsastaja ja ratsasti laukat sun muut myös. Tomppa oli oikein kiva hänelle, tuttua ihmistä voikin sitten lähteä testaamaan mielensä mukaan. ;) Nääh, on kiva kun se on tuommoinen vähän haastava, ettei vahingossakaan käy ratsastus koskaan pitkäveteiseksi!
Tällaisen vähän lyhyemmän postauksen kirjoitin tällä kertaa. En tiedä, teenkö lauantain ja sunnuntainkin ratsastuksista omat postauksensa, vai yhdistänkö ne. Katsotaan!
Vähänkin sommittelusilmää onnekseen kirouksekseen omaavat bloggaajat tietävät, millaista on aika ajoin tai vähän useamminkin menettää täysin hermonsa sille blogissa vasta pari viikkoa luuhanneelle ulkoasulle, koska tietenkin havaitset virheet myöhemmin. :D Tuohonkin oikealla olevaan "tyhjään" kohtaan tympäännyn varmasti aika äkkiä, joten saatan tehdä sillekin jotain. Tyhjyyttä pienentääkseni lihavoin Tervetuloa-tekstin.
Tämän reilusti syksyisemmän bannerin pyrinkin sitten pitämään vähintään kuukauden. Esimerkiksi tuo yhteiskuva minusta ja Tompasta (♥) oli kuitenkin pakko saada käytettyä ja heti, tuohonhan se sopiikin. :) Kokeilin uutta tyyliäkin, häivyttämätöntä/muuten rajoiltaan muokkaamatonta banneria blogissa ei varmaan koskaan aiemmin ole ollut. Kulmien pyöristyskin sai kyytiä kulmikkaan bannerin vuoksi.
Otsikon paikan kanssa taistelin aika kauan, ensin koetin sitä ylös mutta sinne ei sopinut. Kultainen keskitie saavutettiin tuohon kohtaan. Samalla fontilla muokkasin kuvaan myös tuon Tervetuloa-tekstin. Vaihteeksi laitoin myös kunnon määrän brusheja.
Viikonloppuna olin muuten kolme kertaa ratsastamassa, ja jätän luultavasti tekemättä oman postauksen perjantain Tomppailulle. Lauantain tunnista ja sunnuntaista on silti tulossa ihan omat postauksensa.
Mitä mieltä olet? Haluaisitko joskus postausta siitä, miten teen bannerit?
Päätin eilen tehdä videon muistoksi ajoista, joina ratsastin keskuksella. Kolme vuotta täynnä oppimista ja kehittymistä. Kolmessa vuodessa siitä hevosia hieman pelkäävästä, epävarmasta noviisista, joka ei osannut mitään hevosista käytännössä, kehittyi hevosille täysin sydämensä menettänyt, aika osaava ratsastaja.
Aloitin vuonna 2011, ja menin ensimmäisen tuntini Faaraolla. Se oli mahtava ensiratsu, kiltti ja ihana. Sain hyvän esimaun hevosteluhommille. Seuraavat kaksi tuntia ratsastin Mytyllä, ja muistan, miten sain kehuja, kun Mytty meni nätisti vesilätäkön poikki, vaikka olisi halunnut kiertää sen. Kolmannella tunnilla Mytty nosti pyytämättä laukan, se oli ihka ensimmäinen laukkani.
Tarkoitukselliset laukat laukkasin Pedro-papalla ekaa kertaa maneesissa. Se oli täydellistä, olin äidin kanssa samalla tunnilla, ja laukkasimme yhtä pitkää sivua. En olisi halunnut lopettaa lainkaan.
ensimmäinen ratsastuskuvani - 30.5.2013
Kehityin ja kehityin, kunnes aivan vuoden 2013 viimeisillä päivillä perustin tämän blogin, johon kirjoitin tunneistani. Ikään kuin päiväkirjana, taisin sanoa silloin. Sellainen se on yhä. Tuona viimeisenä ratsastusvuotena, hyppäsin esteitä ekaa kertaa kunnolla. Kehityin tasooni, jona lopetin Ruskolla. Se oli haikeaa. Viimeisen, 19.12.2015 pidetyn tunnin jälkeen, emme ole ajaneet tuolle tallille takaisin.
Kokosin tähän muutamia sitaatteja vuoden varrelle kertyneistä postauksista.
Kirjoitan tänne mun hevosharrastuksesta. Tai joskus hevosajatuksista, jos tylsyys painaa kovin...
Meidän tehtävä oli mennä ympyrällä harjoitusravia ja laukkaa molempiin suuntiin. Luonteeltaan säikky Elmeri kyttäs maneesin hirviöseiniä ja säikky millon mitäkin, muuten meni hyvin...
Tehtiin jotain tylsiä ympyröitä ja voltteja -- ... Meidän piti kuulemma "osata ne täydellisesti", koska "me ollaan niin taitavia ratsastajia jo että hevonen ei saa pomottaa meitä"...
Sitä sai ihan tavallisesti käskeä ylläpitämään laukkaa niin että jalan asennosta kouluratsastustuomari olisi saanut vuoden päänsäryn, mutta se oli sen arvoista. -- näytti kuulemma niin rennolta kuin auringonlaskuun laukkaavalla ratsukolla. Ja siltä se tuntui, Sandra ei ole varmaan koskaan ollut kanssani niin rento...
Fellan laukannostot oli tosi vaivalloisia kuten aina ympyrältä
nostaessa. Aina ei päästy ympyrän puomia laukassa, kerran päästiin,
mutta suoran kaksi puomia tuli laukattua parikin kertaa. Aika saavutus,
jos viime Fellailulla hädin tuskin laukka nousi...
Fella yllätti minut totaalisesti, kun nosti hienosti yli puolet
tulokerroista, vasemmassa suunnassakin vielä. Jollain hevosella se olisi
onnetonta, mutta jos tunnet Fellaa, tiedät, että se on saavutus...
-- haluaisin joskus kokeilla Fellalla laukkaa ilman jalustimia. Se voisi
jopa olla helpompaa kuin jalustimilla, ja pidän kovasti siitä kun jalat
saa vain roikkua löysinä. Marjokin ihmettelee miten paljon paremmin
istun ilman jalkkareita...
Viimeisellä hyppykerralla este olikin jo 35-senttinen. En huomannut sitä
lainkaan, ja este meni todella hyvin sekin. Olin tosi iloinen tästä
vikasta hypystä, mutta en enää kun kuulin sen olevan viimeinen. -- Ja täytyihän Sandran energiaa säästellä seuraavalle tunnille...
Menimme aika epätasaista maastoa. Sandra oli kuumana, mutta kummasti
rentoutui kun myötäsin hankalimmissa kohdissa. Menimme myös yhdestä
superjyrkästä ylämäestä, ja meni ihan hyvin kun annoin Sandralle
vapauden nähdä, mihin kavionsa laittaa. Mukavampaa se on kuin mennä sillä
lailla, että pää on sidottu nippuun ja voi vain toivoa että jalansija
ei petä...
Laukkaa, tuota taikaa,
otettiin lyhyelle sivulle. Pitkän sivun aikana nostettiin laukka,
laukattiin kulman läpi ja sitten tehtiin laukkavoltti. Ensin oikeaan
kierrokseen. Maneesinpuoleiselta sivulta nostettiin laukka. Elmeri nosti
ihanasti laukan, vain muutaman kerran se ei nostanut heti...
Lyhyen sivun alussa Elmeri otti ja lähti, kun nostin laukan. Sehän
nosti. En panikoinut, olen liian tottunut siihen että Elppu vie. En saanut sitä käännettyä tai pysäytettyä, poni oli täysin kuuro. Se veti reilut puoli kierrosta laukkaa joka oli vähän muuta kuin hallussani...
Laukkapätkistä jotkut oli niin pienellä ympyrällä hidastempoisia, mutta
Elmeri ei KERTAAKAAN ryöstänyt - eka tunti koskaan kun Elmeri ei mulla
ryöstä!!!
Tulimme laukkapuomeja ja laukkaa muutenkin myös oikeaan kiekkaan. Fella
oli nyt tasaisempi ja helpompi, mutta lähellä oli ettei karannut
käsistä. --jos olisin ohjasta yhtään höllännyt, olisin luultavasti
ollut tantereessa sen jälkeen.
Loputkin laukat onnistui ihanasti. Melkein surin kun piti hidastaa käyntiin, niin kivaa oli ollut...
Elmeri säikähti tietenkin autoa ja lähti lähes ihan Sandran pehvassa
kiinni. En ehtinyt katsoa kun Olivia putosi, koska Sandrakin lähti. Ja
se ei todellakaan ollut mitään LAUKKAA, vaan enemmänkin vuorotellen tasajalkaa ja takasilla hyppimistä...
Aloimme hypätä. Sandra kävi niin kuumana jo pelkistä puomeista, että
kauhoi jättiaskeleita. Olin niin keskittynyt Sandran pitelyyn että en
totta vie huomannut esteitä - edes 40-senttistä, joksi Marjo sen lopulta
minulle nosti. -- Jälkikäteen se tuntuu minustakin oudolta, mutta se oli
pelottavaa. Todella...
Sissi oli ihan vastaanottavainen, mutta energinen. Laukka ei ollut
mikään unelma istua. Oli kuitenkin kivaa kun Sissi ei viskonut
takapäätä, se tekee nimittäin sitä joskus laukannostossa jos ei anna sen
mennä...
Ekassa hypyssä vähän epäröin, koska este näytti korkeammalta kuin
olikaan, mutta Röllipä ei. Se suorastaan lensi siitä ja jatkoi lujaa
laukkaa esteen jälkeen, vaikkakin kyllä ihan hallinnassa. Tämän ekan
hypyn jälkeen en epäröinyt vaan yritin vaan mukautaua hyppyyn...
Pääsin mielestäni hyvin mukaan kaikkiin hyppyihin. Joskus lätsähdin
satulaan ja meinasin tippua hypyn jälkeen, mutta olen kehittynyt siitä
vaikka ja kuinka enkä enää lennä hepan kaulalle. Harjasta/kaulasta otan
silti tukea jos en meinaa pysyä tasapainossa...
Seuraavaan hyppyyn uskalsin ohjata Elmerin. Se menikin hyvin, vaikka
arkailin vielä hieman ja Elmerin hyppy ei ollut kovinkaan vauhdikas,
koska en ajanut sitä esteelle tarpeeksi...
Jäimme harjoitusravissa tien puoleiseen päätyyn isolle ympyrälle. Siinä
otimme harjoitusravia, ja harjoittelimme
sitä tuntumaa. Elmeri oli todella rento ja vastasi kivasti apuihin.
Peräänannossa se ei kuitenkaan ollut. Lisäksi se puski hieman sisään,
mutta sen korjasin helposti sisäpohkeella, Elmeri kun on pohkeelle aika
herkkä...
Juuri ennen ekaa laukannostoani toisessa päädyssä, Elmeri lähti
ryöstämään tienpuoleisessa päädyssä. Se vaan ykskaks lähti laukkaamaan.
En yllättynyt yhtään, koska se oli ollut aika kärsimätön ennen päätyä...
Löysäsin satulavyön ja nostin jalustimet. Ennalta-arvaamattomasti Elmeri
laskeutui varusteineen kaikkineen piehtaroimaan. Se oli aivan mahdoton
näky...
En osannut ajatellakaan, että sen onnistuneen, tarkoituksettoman
puomitunnin jälkeen, en enää saa loikata sen vaaleaan selkään, kannustaa
sitä eteen...
Vaihdettiin suunta, tultiin hetki käyntiä ja sitten laukkaa. Matilla on
tosi keinuttava ja iso laukka, ja mun kädet varmasti olisi ihan
hirveästi edessä jos olisi sellaisia kuvia, mutta kun vasemman suunnan
laukoista ei ollut yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa...
Olishan mun pitänyt ratsastaa vähän "paremmin", mutta tällaisia huonoja
kertoja sattuu niitäkin. Hieman huonosti mennyt tunti ei ollut sentään
Elmerin vika, ja menen sillä toistekin ihan ilolla, tietysti...
Matti säikkyi kulmaa puomivoltin takana, ja otti sivuaskeleen. Herra
kuitenkin kompastui. Sitten mä suistuin oikealta puolelta alas, ja Matti
jäi siihen seisomaan. Se katsoi ilmeellä mitä sä siellä maassa teet, kun sun pitäis olla mun selässä?
Loppuravit menin ympyrällä. Sissi rentoutui loppua kohden pikkuhiljaa,
ja alkoi toimia. Loppukäynneiksi laskeuduin alas Sissin selästä ja
talutin sitä kenttää ympäri. -- Hoidin sen kivasti menneen tunnin kunniaksi niin, etten
sitonut ponia kiinni. Hyvin hän pysyi paikallaan. Sissi on vaan aina
niin ihana...
Täytyy sanoa, etten
varmasti ole mennyt Sissillä parempaa tuntia. Ikinä. Me peruutimme,
taivutimme, laukkasimme ja keskityimme istuntaan ympyrällä.
Lopputunnista Sissi kulki pienoisessa peräänannossa, kun ravasimme
loppuraveja...
Kun oltiin hetki ratsastettu onnistuneesti niitä kulmia ilman
pysäytyksiä, ravasimme hetkisen puomien sisäpuolella. Matin kokoisella
hevosella kulmien huolellinen ratsastus oli aika haastavaa kun hepo on
aika isokokoinen...
Lopuksi Marjo korotti meille 60 cm pystyn. Se video jotenkin hävisi
kameraltani, valitettavasti. Olin tosi turhautunut, kun juuri paras
hyppy jäi videolta pois! -- Matti oli superhieno, ja olisi kiva toistekin sillä mennä...
Halusin mennä ilman
jalustimia, joten laitoin ne jo alussa kaulalle. Rölli ei oikein ihan
kunnolla liikkunut, kun keskityin istuntaan, mutta olin silti hyvin
tyytyväinen itseeni ja Rölliin tunnin jälkeen, koska poni oli kulkenut
suhteellisen hienosti. Laukat otin kuitenkin jalustimet jalassa...
Sissi alkoi laukassa kytätä seinää ekalla kerralla joten käänsin sen
ympyrälle. Marjo jotenkin seisoi hassusti siinä, joten Sissi päätti
säikähtää häntä sitten. Ensin poni kavahti sivuun, ja mä horjahdin, ja
sitten paineltiin ihan päätöntä neliä suoraan kulmaan.
Juuri ennen kulmatörmäystä Sissi teki hurjan äkkikäännöksen, ja minä
laskeuduin vasemmalle lonkalleni. Koitin pitää kiinni ohjista, ettei
huonosti kiinni antava Sissi pääsisi karkuun, mutta ne katkesivat kun
Sissi lähti ravaamaan ja nyki päätään...
Viimeisestä tunnista, kun menin Röllillä ilman satulaa, en vissiin edes jaksanut missään vaiheessa kirjoittaa postausta. Se ei ollut erityinen tunti, en saanut laukkojakaan nostettua. Omalla tavallaan se oli kuitenkin erikoinen. Viimeinen kerta tuolla tallilla.
Näiden kirjoittaminen, etsiminen ja lukeminen vei aikaa. Kävin läpi jokaisen ratsastustuntipostauksen mikä täältä löytyy. Vanhat, suurin osa yli vuosi sitten kirjoitetut postaukset palauttivat mieleen muistot, jotka häälyivät muistin rajamailla tai osin sen ulkopuolella. Mutta ne muistot eivät todellakaan tee kipeää. Ne palauttavat mieleen, tähän hetkeen, ne onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet, ilon ja pettymyksen hetket, jotka itse aikoinaan välitin tänne blogiin. Nyt blogin vain oli aika välittää ne takaisin minulle.
Kiitän hevosia, Rölliä, Sissiä, Mattia, Elmeriä, kaikkia muitakin. Kiitän myös Marjoa, joka opetti ja opettaa edelleen omalla ihanalla tyylillään. Kiitän tallin omistajaa Miiaa, joka mahdollisti tämän kaiken, ennen kuin lopetin. Kiitän kaikkia muitakin ihmisiä ja tuntikavereita, joita en ole lähes vuoteen enää nähnyt.
Kiitos, Ruskon ratsastuskeskus. ♥
Muokkasin videon tähän liittyen, kuten alussa jo mainitsin. En tavoitellut mitään, mutta mielipiteensä saa sanoa. Siitä olisi voinut tulla paljon parempi, mutta myös paljon huonompi. Se on hyvä sellaisenaan. Kuten Ruskon hevoset ovat/olivat, ja kuten me kaikki muutkin olemme.
