4. lokakuuta 2015

No nyt päästiin asiaan!

terveisin Tomppa

Voin sanoa, että ensin oli tosi kivaa mennä tallille ja kaikki hoitotoimenpiteet suoritettiin ihan ilolla ja tarmolla, mutta selkään päästyä Tomppa oli taas sillä tuulella että "hei, mua ei kiinnosta, ja mä aion näyttää sen sulle". (Voit vilkaista viereistä kuvaa, niin tiedät mistä puhun!) Ja se todellakin näytti ettei huvittanut yhtään, ei eteenpäinpyrkimystä nimeksikään, hidasteli omia aikojaan ja alkoi itseäkin tympiä. Ratsastus alkoi tuntua pakkopullalta, ei siis niin että nyt lopetan koko lajin, tästä ei tuu yhtään mitään vaan niin, että nyt ei onnistu. Oikeastaan matkustin yrmeänä siellä selässä, vaikka yritin kovasti pitää iloista kulissia yllä. Sitten äidiltä tuli se vuosisadan idea: "Haluisitko hypätä vähän?" Mikäs siinä, vastasin ja kohautin olkapäitä.

Sittenhän äiti laittoi kentän keskelle pituushalkaisijalle esteen, pienen pystyn. Tein tehtävästä havainnollistavan kuvan, jonka esteestä tuli kuvasuhteessa aika iso, mutta toivottavasti se ei haittaa ketään. :D


C-päädyssä on siis se estekatos, L-päädyssä portti. Hyppäsin C-päädystä L:ään päin. Havainnollistaisin vielä, että pitkät sivut ravasin ja C-päädyssä käynti, käynnistä laukka ja laukassa este. Tein tätä sillä kahdeksikkoperiaatteella, eli aina eri suuntaan vuorotellen. Aina ei todellakaan mennyt niin kuin oppikirjassa, niin sanoakseni. :D Askel ei tosiaan aina sopinut, enkä osannut kontrolloida sen sopivuutta, minä kun en ole mikään ammattilainen esteratsastaja. Tiesin kuitenkin suurin piirtein, mistä kohdasta se hyppää. Ärsyttävää, tiesin milloin askel sopii, mutta en osannut kontrolloida sen sopivuutta. :p

voinko nyt sanoa, että osaan ratsastaa :D

Ensin este oli ihan pieni, noin 20 senttiä. Siihen oli helppoa mukautua, kun Tomppa ei kunnolla edes hypännyt, vaan ylitys oli ennemmin iso laukka-askel. Silti askel ei aina sopinut tällekään miniesteelle. Äiti korotti esteen noin 45-senttiseksi (en ole ihan varma, mutta sitä luokkaa), se meni aika lailla paremmin. Itse pidin hyppyä erityisen epäonnistuneena, jos onnistuin kiskaisemaan Tomppa-raasua suusta hypyn jälkeen. Onneksi niitä ei enää lopuksi tullut, inhosin omaa osaamattomuuttani näiden hyppyjen jälkeen!

Äiti kysyi muutaman hypyn jälkeen, että uskallanko tulla, jos korotetaan 15 sentillä. Sanoin, että ehkä, hyppään vielä yhden hyvän hypyn tällä korkeudella. Seuraava hyppy oli hyvä, ja niin estettä korotettiin siihen, millä korkeudella se on näissä kuvissa, eli 70 senttiin. Mitattiin jälkeenpäin, mutta en silti voi uskoa, että hyppäsin niin "korkeaa" estettä, huhhuh. :D Se on uusi ennätys, jee!

Ekat hypyt meni aika pieleen, askel ei oikein sopinut ja oma istunta päin sanonko mitä. En oikeastaan edes älynnyt keskittyä kunnolla istuntaan, ennenkuin vasta lopussa. Myötäykset oli ihan kohdillaan kuulemma, omasta mielestäni ehkä vähän liioiteltu etukeno (tai en tiedä, en ole ekspertti) ja kantapää voisi olla aika paljon alempana, mutta muuten ihan hyvä esteistunta kaiketi. :)

suosikkikuvani pitkäksi aikaa ♥

Sitten alkoi tulla niitä hyviä hyppyjä. Että miten ihanaa, molemmat - sekä hevonen että ratsastaja - nautti touhusta täysin siemauksin, vaikka se ei nyt ole ilmeistäni ihan heti pääteltävissä. :D
Lopetimme kunnolliseen onnistuneeseen hyppyyn, ja sitten loppuravit ja -käynnit. Jäi tosi hyvä jälkimaku, ja tästä on varmaan esteiden saralla hyvä jatkaa. Tai sitten käykin niin, että ensi kerralla ei muuta tehdäkään kuin juostaan ohi, heh. Nyt ei tullut yhtäkään kieltoa, mikä oli tosi ihanaa, usein tulee vähintään yksi. Ratsastustiet eivät olleet aina todellakaan suoria, mutta yli mentiin aina.

Tämä on nyt tällainen lyhyt pikapostaus. Kuvat otettiin äidin puhelimella, viime aikoina kamera ei ole näytellyt kovin suurta osaa tallireissuilla. Milloin ei ole kuvaajaa, milloin ei ole kameraa. Kuvia ei siis ole paljon nyt, mutta toivottavasti seuraaviin postauksiin saadaan taas niitä enemmän. Yksi kuvapostaus on ainakin tekeillä!

Kiitos muuten teille lukijoille, teitä on jo 24. ♥

30. syyskuuta 2015

Kiitos vuokrahevoselle


Tiivis tarkkailu ht.netin vuokrahevos- ja ponimarkkinoilla.
Katsoin monta kertaa kuvaasi ja monia muita ilmoituksia.
Päädyin luoksesi. Olit ensimmäinen, ja sinut valitsin.


Olit uppiniskainen ja itsepäinen.
Et antanut mitään ilmaiseksi, et mitään.
Osoitit mieltäsi, olit määrätietoinen.
Ja pidin sinusta silti.



Luottamus kasvoi, hiljalleen.
Asiat alkoivat turhauttavan hitaasti loksahtaa paikoilleen.


Kunnes meni käsi.
Seurasi kolme kuukautta äidin ratsastusta ja maastakäsittelyä.
Luottamus ja yhteistyö meni isoa takapakkia.
Aina vaan pyörittiin kentällä. Kyllästyit... turhauduit.






Sait tavata ystäviä, kolmea kappaletta.
Ystävät pitivät sinusta. Olit niin suloinen ja kiltti heille.
Vuokraajaa saattoi testata mielin määrin.
Mutta sekin oli syitä siihen, miksi aloin välittää sinusta yhä enemmän.


Hiljalleen pääsin jälleen selkääsi. Kokeilimme hyppäämistä.
Ennen ratsastusleiriä. Käsi oli parantunut tarpeeksi. 





Koimme monia onnistumisia, oivalluksia ja pettymyksiä.
Laukannostojen helppous parani, ei tarvinnut taistella siitä viittätoista minuuttia.
Opin sinusta yhä enemmän.
Opin oikeasti rakastamaan sinua. En paljon.
Mutta on sekin jotain.



Alamäet ja ylämäet kasvattivat minua, meitä.
Kiitos Tomppa, vuokrahevoseni 10.2.2015. - 28.9.2015.


On aika kääntää uusi sivu elämässä. Jatketaan yhä, mutta eri tavalla.
Sanon tervetuloa uusille ajoille. Odottaen. Katsoen, mitä tapahtuu.
Kynä raapustaa nimikirjoituksen uuteen sopimukseen.

Tomppa, puoliylläpitohevonen 28.9.2015 - ♥