15. marraskuuta 2014

Iso Matti ja huolelliset kulmat

Edellisperjantaita edeltävänä perjantaina istuin Matin koulupenkissä. Tämä postaus tulee taas hieman myöhässä kun en ollut viikolla kotona, niin ei tullut postaamisestakaan oikein mitään.
Tunnilla käsittelimme kulmia. Meillä oli puomeja johteina, kulmiin piti pysäyttää ja lähteä taas liikkeelle. Sitten ei tarvinnut enää pysäyttää vaan sai suoraan jatkaa. Sujui tosi hyvin taas!

laatu paras

Alkukäynneissä ratsastelin Mattia aika reippaasti eteenpäin, hän kun oli vähän hitaammanpuoleinen ja lämpesi hitaasti. Siitä huolimatta herra toimi hyvin kun oli hetken ratsastanut eteenpäin. Koko tunti meni samaa rataa, ja sain aktivoida heppaa aika reilusti tunnin aikana.



3 ylempää kuvaa esimerkkinä niistä kulmista

Siirryimme puomien sisään ratsastamaan ennen lämmittelyravejakin. Aloitimme kulmienratsastustehtävän, eli pysäytimme kulmiin ja käänsimme hevoset huolellisesti pois sieltä. Matti meinasi vähän hermostua kulmissa seisoskeluun vähän ajan päästä ja kiemurrella kaula mutkalla ulos kulmasta mahdollisimman nopeasti, mutta kyllä ruuna siitä sitten rauhoittui ja malttoi keskittyä.


Kun oltiin hetki ratsastettu onnistuneesti niitä kulmia ilman pysäytyksiä, ravasimme hetkisen puomien sisäpuolella. Matin kokoisella hevosella kulmien huolellinen ratsastus oli aika haastavaa kun hepo on aika isokokoinen. Aina en saanutkaan Mattia kunnolla kulmiin, mutta välistä onnistui onneksi sekin.


Vaihdoimme suuntaa ja tulimme puomeja samalla tavalla, ensin pysäytettiin ja sitten mentiin kulmasta. Matti kyttäsi tunnin seuraajia vähäsen, mutta muut kulmat onnistuivat hyvin ja heppa jaksoi keskittyäkin. :)



Nostimme laukkaa kun olimme tulleet pois puomien sisäpuolelta. Halusin nostaa laukkaa käynnistä, ja nostot olivatkin ihan hyviä. Valitettavasti istuntani Matin keinutuolilaukassa on karsea, ja se taitaa käydä kuvista ilmi.





Vaihdoimme suuntaa ja nostimme taas laukkaa käynnistä, tällä kertaa koko ryhmä nostikin laukan niin. Oikealle laukat sujuivat paljon kehnommin jotenkin, ja Matti nosteli jonkin verran vasenta laukkaa. Muutama onnistunut nosto saatiin silti kasaan.






etukenosta ei päivääkään


Loppuraveissa Matti meni hienosti pidemmänpuoleisella ohjalla, vaikka alla olevassa kuvassa onkin sattunut hieman heittämään päätään. Käynnit talutin, mutta äiti keräsi lantaa kentältä eikä kuvannut.


tämän jälkeen jäin taluttelemaan uralle kun muut ratsastivat :)

Matti oli huippukiva taas kerran! Sanoin silloin Marjolle, että haluan mennä Matilla esteitä seuraavaksi ja niin meninkin. Siitä tulee postausta pian. :)

paras hevonen


Ei kommentteja

Lähetä kommentti