Kauneus on aina läsnä

Taisit katsoa maailmaa ja sen liikehdintää ja eloa sumentavien lasien lävitse. Taisit sivuuttaa täysin sen, miten mahtavalla tavalla luonto ja sen suloisuus paljastaa itsensä. Kauniina, aurinkoisena päivänä taisit unohtaa kokonaan sen, miten muut iloitsevat kauneudesta. Mutta oliko jotain tapahtunut? Jotain, joka aiheutti sinulle sokeuden maailman kauneudelle? Ryvitkö itsesäälissä ja turhautumisessa, kun muu maailma iloitsi - vai tunsitko vain rypeväsi?

Joku suree ja on harmissaan aina. Koko ajan. Jatkuvasti. Taisit unohtaa sen. Et ollut ainoa ihminen maailmassa, olit vain yksi niistä seitsemästä miljardista. Ajatuksesi ja tunteesi yrittivät kertoa sen sinulle. Mutta sinä et tainnut haluta uskoa niitä, sinulla oli sellainen päivä, jolloin kaikki kaunis sumenee pois, katoaa, häviää. Et suostunut uskomaan, että mikään muu voisi olla hyvin, jos sinun ajatuksesi kerran olivat sekaisin. Et voinut käsittää, että joku muu saattaa olla onnellinen, kun ryvit kaikessa synkkyydessäsi. Se ei tuntunut sinulle turhalta, olit itsesi tärkein asia sillä hetkellä. Tunsit olevasi täysin ainut, jolla oli murheita.

Päiväsi meni, toinen tulee tilalle. Avaat silmäsi. Muistat harmaan verhon, jonka taakse edellinen, kaunis päivä jäi. Mutta jollain tavalla tämä päivä on kauniimpi. Yhtäkkiä ymmärrät vihdoin, mistä maailma rakentuu. Maailma ei ole vain kiveä, hiekkaa, maata ja vettä ilmakuplassa. Maailma ei ole vain eliöiden kansoittama planeetta ihminen sen herrana. Universumi on kylmä ja kolkko, maailmankaikkeus suunnaton, tunteeton tila. Sinä olit eilen osa sitä. Mutta tänään jokin herännyt. Sinä olet herännyt.

Maailma on kauneutta, elämäniloa ja rakkautta. Se kukoistaa kuin nuppunsa avannut ruusu, tuoksuu kuin vasta herännyt metsä, ja elää kuin maasta nouseva uusi verso. Kun et osannut katsoa maailmaa, et nähnyt kaikkea sitä, mitä elämä tuo tullessaan, mitä se on jo tuonut, ja mitä se tulee tuomaan. Et nähnyt, miten elämänilo muuttaa ihmistä, etkä muistanut, miltä tuntuu riisua se harmaa synkkyyden huopa, heittää se menemään ja sylkäistä päälle.

Sinä tarvitsit aikaa. Aikaa ymmärtääksesi sen, minkä jokaisen pitäisi ymmärtää, mutta vain harva ymmärtää oikeasti. Sinä sisäistit totuuden, jota olit tullut ajatelleeksi, mutta työntänyt aina kohta pois mielestäsi.

Kauneus on aina läsnä.

Se rakentaa rakkauden, elämänilon, onnellisuuden. Sillä ei ole vastapainoa, sillä rumuutta ei ole. Kaikki on kaunista omalla kauniilla tavallaan. Maailma on kaunis. Sinä olet kaunis. Jokainen on kaunis. Mutta kauneinta kaikesta on se, että ymmärtää, mitä kauneus on. Ei, ihmisen kauneus ei ole sitä, että latoo kunnon kokoelman aineita naamaansa, on olevinaan kopea ja siveä ja noudattaa suosituksia. Se ei ole sinne päinkään. Eräät kutsuvat tuota kauneudeksi, mutta se on pinnallisuutta ja katkeruutta ja niiden ruumillistuma.

Kauneus on sitä, että on millainen on, uskaltaa olla sellainen kuin on ja nauttii siitä. Vähemmän ajattelevat ovat ymmärtäneet sen. Kasvit eivät esitä. Eläimet eivät valehtele. Ne ovat sellaisia kuin ne ovat. Mutta sinä ja ihmiskunta olette eri luku. Me ajattelemme. Ja kun meillä on jokin huonosti, saatamme yrittää purkaa sen muihin. Oikeasti kaunis ihminen ei välitä. Oikeasti kaunis ihminen ymmärtää mitä on meneillään ja jakaa kauneutta muille. Oikeasti kaunis ihminen todella on millainen on, uskaltaa olla millainen on ja nauttii siitä.

Kauneuden ymmärtäminen ei ole helppoa. Oikean, puhtaan kauneuden saavuttaminen on aikaa vievää. Oikea kauneus on saavutus, jota suurempi moni asia ei ole. Kun olet ymmärtänyt kauneuden, olet hyvin lähellä. Jos joku sanoo sinua kauniiksi, vaikka olisit hukassa, muista, että hän on oikeassa. Sinä todella olet kaunis, jokainen on kaunis. Ja kun sisäistää sen, todella näkee sen. "Minä olen kaunis."

Kauneus ei ole katsojan silmässä. Se on kaikkialla.