Pahoittelen tämän postauksen vähäistä tekstin määrää, mutta puolikkaasta, suoralla mentävästä koulutunnista on vaikea saada pitkää selostusta aikaan!
Tulin valitettavasti jälleen myöhässä veljeni neuropsykologilta lähdön viivästymisen takia, mutta vain puolet tunnista jäi onneksi näkemättä! Tunnit olivat maneesissa, koska kentällä oli jonkun valmentajan estevalmennuksia. Kamera onneksi ottaa maneesissakin hyvässä valaistuksessa ihan hyviä kuvia. :)
Rölli jäkitti aika paljon tunnin aikana, ainakin siinä minkä itse ehdin nähdä. Ella kuitenkin sai Röllin aika hyvin vauhtiin, mutta laiska ja vetelä se silti oli.
ympyrällä |
meinas oikoa |
Laukannostot alitettiin siten, että ympyrältä nostettiin, ja laukattiin pitkän sivun puoleenväliin asti. Parin yriyksen jälkeen Marjo kuitenkin totesi Ellalle, että jättää Röllin kanssa ympyrät tekemättä, kun se niin kovin jäkitti. Sillä tavalla alkoikin sujua!
vähän kävelyä otettiin suunnanvaihdon jäkeen |
jäkittäjä joutuu potkujen alaiseksi |
Laukkaa nostettiin myös oikeaan suuntaan. Rölli meni mielestäni tähän suuntaan hieman paremmin, ainakin silmäkantilta, voihan olla, että oikeasti oli päinvatoin. Sitä ei koskaan tiedä.
nosto |
Sitten otettiin hieman loppuraveja tähän oikeaan suuntaan, ja hidastettiin lopulta käyntiin ja tultiin kaartoon. En tainnut kuvata loppuraveja ollenkaan...?
ei rakkaus lopu vaikka unelmasti ei mennä ♥ |
Rölli jäi äidin estetunnille töitä tekemään ja Ella lähti kotiin. Äitikin putosi selästä, mitenkäs se meille peräkkäisinä päivinä sattui ja samalta hevoselta vielä? :D
Sissi piristää kansaa loppuun! |
Ei kommentteja
Lähetä kommentti